Aika ajoin se iskee milloin mistäkin syystä. Yleensä pienimuotoisen sellaisen laukaisee jokin yksittäinen suru tai murhe, mutta ei tällä kertaa. Se on ahdistus. Tällä kertaa sen aiheuttaa se suuri kysymys - Mitä minä tahdon elämältä?

Monet sanovat ettei sitä tässä iässä tarvitse vielä tietää, mutta onhan sitä syytä pohtia. Tämähän on se "maaginen" vuosi - vuosi jolloin saavutan täysi-ikäisyyden. Sen suomien vapauksien lisäksi se tarkoittaa vastuuta itsestä ja tulevaisuudesta - ja nämä seikat pelottavat. Palo päästä itsenäiseen elämään on kova, mutta takaraivossa jyllää pelko ja ahdistus. Tähän väliin mainittakoon että olen erittäin riippuvainen vielä muista - itsenäisyydestä tietoakaan. Se nuorin lapsista joka on saanut huomiota enemmän kuin tarpeeksi, jota kohdellaan edelleen kuin lasta. Ja syystäkin, eihän tässä aikuistumaan ole päässyt. Mutta haluaisin, kovasti haluaisinkin.

Mistä sitten aloittaa?

Edes suhdetta poikaan en ole kertaakaan vielä kokenut. Ei sillä että se olisi itsenäistymiselleni tarpeellisin seikka, mutta nyt siihen olisi mahdollisuus - mutten tiedä onko se mitä haluan tai tarvitsen. Tapasin mukavan pojan netissä, jonka kanssa olen "lähentynyt" siihen vaiheeseen että olemme päivittäin yhteyksissä Messengerin ja tekstiviestien välityksellä. Mutta emme koskaan ole soittaneet toisillemme - minun tahdostani. Olen aikaisemmin kerran tavannut mukavan pojan netissä. Se päättyi särkyneeseen sydämeen ja raskaustestiin. Muttei siitä sen tarkemmin, pointti on että kerroin tällä hetkellä kanssani puhuvalle pojalle edeltäjästään tehden selväksi etten halua kiirehtiä. Kerroin tämän aika alussa, emmekä puhuneet asiasta tarkemmin - ennen tätä päivää. Sain kuulla olevani ihaninta mitä hänelle on pitkään aikaan tapahtunut. Hän haluaisi tutustua paremmin ja tavata. Ainut vain että hän asuu 300 km päässä omasta koti kunnastani. Hän kysyi missä mennään? Mitä meidän välillä on ja mitä haluaisin meiltä? Mutta en osannut vastata mitään. Mieli on monella mutkalla ja solmulla. Poika, vai pitäisikö jo sanoa mies, on minua neljä vuotta vanhempi. Ikäero ei aluksi mietityttänyt sen enempää, mutta nyt kun kysymyksiin pitäisi löytää vastausta, on sillä sittenkin merkitystä. Hän on kerennyt elää jo nuoren aikuisen elämää, minä vasta aloittelen. Hän haluaa jo jonkun jonka kanssa jakaa asioita, ehkä pian jo koti ja lapsia. Toisaalta tykkään pojasta erittäin paljon, mikä tekeekin tilanteesta hankalan.

Nyt ei jaksa purkaa enempää. Olipas pirteä aloitus blogille! Noh, mietteistäni minä aijoinkin kirjoittaa - olivat ne sitten pirteitä tai jotain muuta. :)